Ei hyvää päivää, vaan parempaa!

Se tietää moroa sitten taas kaikille. Ajattelin nyt poiketa totutusta paahtoamisesta ja kertoa ihan kuin normaalit ihmiset tästä päivästä ja sen oikeinkin mukavista lähtöasetelmista. Kukaan ei nimittäin vielä tiedä mitä ilta mukanaan tuo.

Jippiduppi duu...

Oon viime aikoina pyrkinyt olemaan ihan super-yltiö-yliärsyttävän positiivinen.
Ihmisillä on joku outo viha-rakkaussuhde tuohon positiivisuuteen. Se joko naurattaa tai sitten se ärsyttää ihan yli äyräitten niin, että kehiin astuu ihmisillä jonkin sortin ankeuttaja-minä.
Sille tyypille joka tästä kaikesta kuoriutuu on jo valittu vuorosanatkin valmiiksi, ja se sanoo kutakuinkin näin:

"Mitä nää siinä stana hihkut, ei voi olla noin hauskaa!"

Ankeuttaja-minän naama on tulipunainen, hampaat on kiristyneet yhteen raivon voimalla, silmät pyörähtelevät punaisina lähtökuopissaan ja korvista kuuluu jo vaimea "pfif".

Ja kysymyksiä esitettäköön:

-Miksi ei vois olla niin hauskaa? Miksi pitää olla aina niin mälsää? Miksei saa iloita jos vähänkään on aihetta? Kuka on keksinyt rajat tylsyyden... tai rajat yleensä? Kaikille ja kaikelle ja niitä pitää sokeana sitten seurata? Oikeille pojille vain ojat on rajat.

No miten se aamu sitten eteni, eksyit taas Matsu-taken sivuraiteille?

Huomaan seikkailleeni täällä työpaikan tiloissa jo muutamankin kallisarvoisen hetken... aamuteeltä suklaan kanssa iloisena kahvitauolle. Töitäkin on tullut hoidettua luonnollisesti ja vahingossa aina välillä. Olen jo heti aamulla käynyt kiinnittämässä bossin takin viereen seinään lapun missä lukee: "Olipas ihana tulla taas tänään töihin!", luullen nokkelakin olevani. No sehän tumppaa heti takkinsa siihen lapun päälle, eikä huomaa koko juttua.

Chillaten jonkin aikaa koneella seuraavaa työjuttua suunnitellen (viime aikoina on ollut tuo suunnittelu paljon helpompaa kuin itse työnteko...) purskautan makean gojimarjan suussa ihanasti rikki ja elämä hymyilee taas kirkkain hampain!

Jossain vaiheessa tullut tarve käydä pesemässä kädet firman WC::n tiloissa (ei siis puuteroimassa nokkaa!) lennähdyttää minut tähän vessamaiseen tilaan. Kyseessä on pieni pöntöllinen huone... mutta ei siitä sen enempää!

Vääjäämätön tapahtumien eteneminen pisteeseen, että:

-suklaata on naamassa ihan parissakin kohtaa, semmosia pieniä kivoja pisteitä (älä kysy)
-pipossa näkyy jotain omituista jumitustöhnää, keltaista ja valkoista...

Suomeksi:

Eräs rakas karvapallo-ankeuttaja on käynyt oksentamassa PIPOONI!

Nuuskaisen tuota tummaa tekstiiliä ja se haisee aivan kamalalta. Hyittelen sitä hajua hetken eli tuijotan entistä mustaa pipoa silmuihin ja me käydään pieni keskustelu (aivan kuin rahkapullan kanssa viime viikolla kävi). Sitten repeän nauruun. Katson ärsyttävää nauravaa pärstääni peilistä ja mietin, että olipa hauskan tyypillinen alku tälle päivälle. Mukava nirhauma kuvassa, rosoinen kohta sileässä asfaltissa... muistutus täydellisyyden harhakuvasta, siitä ettei kokonaiskuva koskaan ole täysin virheetön. Onneksi!

Kiitän Miskaa aamun parhaista nauruista. Kissalla on todettu jonkin sortin muovifetissi. Sen intohimo on syödä etenkin iltaisin kaikenlaista muovia & teippiä...ja lopulta oksentaa ne parhaaksi katsomaansa kohteeseen. Toinen kissa, Bontzo katsoo tätä kaikkea vierestä ymmärtämättä yhtään mistä on kyse, mutta ei se oikein muutenkaan ymmärrä mitään... Silti tuollaista viatonta olemassaoloa ja aitoa eläimellisen rentoa ihmettelyä ihailee avoimesti. Kukapa ei haluaisi olla edes yhtenä päivänä pulska karvainen ja silminnähden onnellinen olento, kissa?

Todellakin, tähän mennessä päivän ehdottomasti paras hetki on se kun löydän palan oksennusta pipostani. En silti väitä, että vääriin paikkoihin joutuneet puklaukset sun muut eritteet(!) tekisivät elämästä sen onnellisempaa kuin se jo etukäteen on suunniteltu olemaan. Oivallukset sen tekevät. Ja nämä tilanteet joita sattuu yllättäen pyytämättä. Rikastuttavat hyper-tylsää arkea, jos niille osaa ärsyttävästi virnuilla, mä huomaan.

P.S. Tuo mantra tuolla meidän mikrossa houkuttelee positiivista energiaa, pojat ei vaan vielä sitä tiiä!