maanantai 6. elokuuta 2012

Tuunatut Marjat


Se on kyllä hullua minkälainen angsti meidät valtaa jos marjametsällä tulee vastaan sinne kuulumattomia!

Oltiin K:n kanssa eilen siis marjastamassa. Sonnustauduttiin kunnon jahtiasuihin, repussa mukana pakurikääpää ja poimintainto kävi ylikierroksilla. Kierrettiin lähitaajaman metsikön pikkuteitä ihan onessaan piskuisella autolla talla pohjassa.

Sit yhtäkkiä nähtiin joku toinen auto tien poskessa. Tunnistin sen tunteen, miten teki heti mieli puida sille nyrkkiä. Seuraavan ihmisen nykiessä autolleen kuin zombie, sain jopa aikaan pienimuotoisen irvistyksen. Ja voisin vaikka vannoa, että tuo rankkoja kokenut marjastaja katsoi todella kylmästi meitä kohti. Hetken mietin tuota asiaa. Meitä yhdisti kuitenkin hyttysverkkoinen vihreä lierihattu... ja angsti alkoi hiljalleen hiipua ja muuttua ykseyden tunteeksi. Oltiin SAMIKSIA!

Metsällä meistä pyrkii esiin se luolanainen, joka on piilotellut siellä syövereissä jo vuosituhannet. Piilotellut kyllä, mutta ilmennyt sieltä sitten fyysisesti eri tavoin, mm. tönimisenä shoppailujonossa, miesten omimisena ja tietty lisääntyvinä konflikteina marjametsällä, joka on tottakai se luonnollisin ympäristö niin syvältä kumpuavalle angstille. Se on oikeesti niin vanha juttu, että se voisi tulla sieltä esiin vaikka jonkin mystisen äänen saattelemana.

"Minä olin täällä ensin.

Minä kävin täällä ensin.

Ajattelin tätä paikkaa ensin.

Minun metsä ja marjat!"

Sillon ku me asuttiin niissä ahtaissa luolissa ja lihaksikkaat miehet lähti metsälle erilaisten läskien karvaotusten perään, me luudanvarret pidettiin huoli koko suvun marjasadosta! Vaan ootapa, jos naapuriston irmalauma tulee meidän maille, auta Armias, siinä jumalattoman pitkät hiukset lähtee heti kerralla ja sitä saa kärsiä pälvikaljuisesta kuontalosta monta päivää. Niin julmaa se touhu oli. Kyllä me akat on osattu aina tapella. <3

Se on niin helppoa nykyään. On osittain tajuttu se tosiasia, että ihmiset on erilaisia niin kauheen jälkihuolestunut olo tuli yhtäkkiä sen Huh Tangin puolesta, joka oli tyttömäinen poika, mutta ei saanutkaan jäädä poimimaan äidin ja sisarusten kanssa marjoja, vaan lähetettiinkin metsälle. Salaisena haaveenaan oli kuitenkin vuosikaudet huolehtia marjasadosta, jopa pitää marjoista jonkinlaista kirjaa luolan seinällä. Vaan haaveeksi jäi! Huh huh.

Sama kohtalo oli myös irmalauman upealla Mjardgnahilla, joka kauneudestaan huolimatta omisti luontaisesti suurenmoiset neekerilihakset, ja tottakai vuosia ja vuosia halusi lähtä ukkojen kanssa "mehtään rämpimään". Niin joutui vain Mjardgnah kykkimään marjojen kanssa naislaumassa lopun ikänsä.

Me kun näitä reissuja on opittu nyt tekemään, niin oltiin kerran K:n kanssa ajelulla  Pohjois-Suomessa. Yhtäkkiä tuli tunne, että pakko päästä jonneki vessaan. Pysähdyttiin heti lähimmällä huoltsikalla ja juostiin kauhuissaan etsimään sopivaa pönttöä. Vaan siellä eihän siellä kopperoissa (tietenkään) ollut yhtään vapaata paikkaa.

Out of nowhere viereen ilmestyy joku cowboyasuinen lauma naisia hilpeinä ja hiprakassa. Ne laulaa ja tanssii siinä mun vieressä ja koittaa saada mua mukaan lanteitaan keikutellen.

Ensin kuvittelen, että se on jonkin sortin  tanssiryhmä vaan niillähän lukeekin selässä "Tuunatut Marjat" niin laittaa vähän epäilyttämään. Poppoo olikin varmaan osallistunut johonkin marjojenpoiminnan SM-mittelöön ja niiden taktiikka selkeästi tönimisen sijasta on saada kaikki muut joukkueet hämilleen. Ja siellä huoltsikalla ne testaa sitä strategiaa ensimmäistä kertaa yhteen pieneen raukkaan, ja toteaa sen koko homman toimivaksi. Eli MINUA on sitten kiittäminen jos se popppoo on joskus pärjänny jossain. Ehkä saan joku päivä vielä kiitoksena postissa hyvinkäyneitä tuunattuja marjoja.

Vaan eipä ihme olekaan, jos me  käyttäydytään jo naapureita kohtaan noin raivolla, ettei olla ihan henkisesti valmiita ottamaan vastaan jotain thaimaalaisia marjanpoimijoita! Kiinnostais kyllä hieman nähdä ne prosentit, että kuinka paljon ne noita "meidän marjoja" vie, kun me suomalaiset ollaan niin innokkaita poimimaan, että jokaista sataa marjaa kohti jaksetaan poimia vain kolme. Ja tämä oli ärsyttävä tilastollinen fakta! Argh!

Ollaan vuan kateellisia niille thaimaalaisille kun ne on niin tehokkaita. Meijän pitäs iteki tajuta lähtä haravoimaan niitä metisköitä käsikynkässä niin ois marjoja koko pitäjälle. Vaan nyt ku ei enää voi valittaa sääskistä niin pitää keksiä uusia juttuja, jotka ärsyttää. Vievät nyt meijän marjat perkele, vaikka ei ois kyllä ees niitä tarvittu!

Ensi kerralla marjametsällä päätän olla rakkauden lähettiläs ja ajatella rakkauvella niitä kaikkia samanlaisia poimijoita ku minä. Kuitenkin ollaan aivan kuin kaksi marjaa. Arja ja Tarja. Samalla asialla. Omistamme huolta pitämässä. Ja on ne niin isoja ne metsät, että kyllä niitä marjoja aina riittää. Varsinkin jos älyää poimia variksenmarjoja.

Kuvassa tulevaisuuden marjasaalis.


maanantai 30. heinäkuuta 2012

Eläimellistä Menoa




Rakkaat ystävät. Tämä on silkkikana:

 



Kaveri löytyi Eläinpuisto Escurialista, jossa käytiin tiistaina pyörähtämässä J:n (F:n)  ja K:n kanssa mutka. Tutut haluavat syystäkin pysytellä tuntemattomina.


Mulla oli tuossa jonkin aikaa sitten aivan hillitön kanakuume. Kuumeet tuntuu menevän kierroksittain niin, että sitä vuoronperään kuumeilee eri olennoista. Kanat ois kova sana, mutta ne on vähän vaikea tähän meijän pihamaalle toteuttaa. Ois mukava pölliä niiden munat. Toiset sanoo, että ne laittaa kattilan kanaemojen päälle, kun ne hermostuu niin paljon siitä munanpöllimissessiosta. Kattila siksi, ettei sitten vaan ite joudu nokittavaks.  Musta se on törkeetä! Ajattelepa jos sut suljetaan metalliin ku sulta viedään skidi omalta pihamaalta. There must be a price to pay.
Ennen pidin erikoisena sitä aitaa  trampoliinissa. Mut ei Suomi oo sen turvallisempi maa kuin muutkaan!


Mentiin eläinpuistoon hyvillä mielin. Päivä oli aurinkoinen, eikä yhtään mitään sen kummempaa pahan enteilyä ollut ilmassa. Portilla meitä odottikin ystävällinen herrasmies, joka otti lippurahoja vastaan ihmisten niitä  ojennellessa.


"Kaks aikuista ja yks lapsi" , sanoo K. siinä hyväntuulisesti.
Ja koska musta tuntuu kamalalta kuvitella olevani aikuinen,  alan mutista höpistä kapinoivani asiasta.

Melkein ehdin laittaa käden eteen ettei tuo lause livahtaisi suustani. Tunnen... itseni... vielä... lapseksi...
 Mut mä luulin, ettei se setä kuulisi.

"Kuka kapinoi?" Mies kumartuu hienotunteisesti pientä Matsutakea kohti. Nolotuksen puna leviää kasvoille:

"Iih."


Olisin ilmeisesti päässyt sisään lastenlipulla. Jos vain olisin valheellisesti myöntänyt etten ole käynyt vielä rippikoulua. Vai tuliko se sittenkin käytyä? Ei tahdo oikein muistaa... On siitä niin kauan aikaa kun oli moiseen mahdollisuus.


Voih, se lämpöinen päivä puistossa. Se luonnon läheisyys ja eläinten läsnäolo. Kiireettömyys ja kauniit maisemat. Keskeltä metsää löytynyt uhanalainen sarvipöllö.

Mitä te tuijotatte?!



Enkä osannut vältellä pallomertakaan vaan päätin ottaa nenästä kiinni ja sukeltaa.
Kyllä tästäkin olisi kuvamateriaalia, jääköön se kuitenkin vielä toistaiseksi arkiston kätköihin.

Puistossa oli yllättävän reipas satsi eläimiä,  oli minipossua, aasia, riikinkukkoa, kakadua. Oli erikoisempia ja tavallisempia karvaisia, kuten kissoja ja kaneja. Viimeisin mun eläinkuumeista onkin ollut nimenomaan kanikuume. Escurial pelasti mut siltä lähes täydellisesti. Niillä oli niin isoja kaneja, että parannuin siitä päivässä.

Mut voi elämä kun ne marsut oli aivan IHANIA.  Oispa saanu siitä söpöimmästä kuvan ennen ku se pakeni hippulat vinkuen paikalta. Elikot oli vaan silleen sopivasti jemmassa, et ne oli tainnu keretä jo erakoitua. :/

Mut yhen kuvan ehin napsasta. Sen toisen paetessa kaveri jääty ihan totaalisesti:

???

                                                                              
 Huh. Kaiken tuon kiertelyn jälkeen sitä oli aika väsyksissä. Samoilin pihalle ja kotiovelle, kaksi askelta eteen... yksi taakse...  varmaan näytti siltä, että sitä oli päivän aikana nautiskeltu vähän muutakin kuin muumilimua.

Mutta ei. Tämä ikä se vain painaa, tai sit lapsi on VERRATEN väsy. Onneksi kotona kuitenkin odotti ne kaikista parhaat kaverit, joiden väliin oli mukava käpertyä nukkumaan.

<3

Sama resepti siis kuin aina ennenkin... Kokemusten kautta voitto kotiin. Rakkautta ja substraalia. Yrttiteetä ja piharatamaa niin kyllä se sitten taas siitä. <3

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Massutakin Yöruno


Tänä yönä mä nauroin.

Nauroin niin, että vedet ihan virtasi silmistä.

Nauroin niin, että kieltä kutitti.

Nauroin niin, koska nakratti!

Se ei loppunut, vaan jatkui vaan jatkumistaan.

Kunnes tipahdin tuolilta.

Ja lattiasta läpi rottaisiin perustuksiin.

Sekin nauratti, sillä  vastaan käveli kuorsaava rotta.

Siis unissakävelevä rotta, joka kuorsata tursotti!

Voi juma, että mä nauroin.

Ja se rottakin nauro. <3



perjantai 6. huhtikuuta 2012

Ilo irti Pääsiäisestä.

Älkää edes lukeko. Tämä on vain yksinäisen pääsiäisnoidan narinaa...

Vuodessa on vain yks päivä kun pitkin vuotta suojellut lapset lähetetään kävelemään pitkin kyliä ja kerjäämään. Namusedillä on karkkipäivä!

Tämä nuoriso kyllästetään sokerilla koko kylän voimin kun ne kiertää ovelta toiselle luettelemassa erilaista liirum laarumia.

Tässä maailmassa mikään ei suojele meitä väkisinvirpomiselta. Sitä vastaan pitäisi kehittää laki. Vai onko se muka reilua, että yhden päivän ajan pitää vältellä kaikkea liikkuvaa siltä varalta, että se alkaa kohta huudella vitsauksia ja viuhtoa käsiään ilmassa. Kinderin kokoiset silmät kertovat lopulta mistä on kyse.

Kaksi- ja kolmimieliset ihmiset ottavat Pääsiäisestä ilon irti. Yhdessä riemuitaan miten paavi on ojentanut  munansa tuntemattomille miehille, ja lehdessä opetetaan miten sen saa kätevästi pysymään koko pääsiäisajan vaikka pöydällä pystyssä. Onhan se kätevää. Kätevää on ja se lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Pääsiäinen on saanut vuosien saatossa liudan lempinimiä. Näitä ovat muun muassa Päästäinen ja Pääskynen. Nimien keksimisessä on vain luovuus rajana. Ja onhan sekin kätevää. Sekin lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Itse viedän tämän vuodenajan visusti neljän seinän sisällä. Jos oveen koputetaan niin piiloudun keittiön pöydän alle. Jos ikkunasta kurkataan niin uskottelen itselleni etten ole edes olemassa. Ehkä vielä muutun näkymättömäksi. Se ei ole tietenkään kovin kätevää ja se lisää stressiä...

On tässä kaikessa hyvätkin puolensa. Myöhemmin kävelyllä käydessään saattaa löytää pikkupirulaisten pudottelemia suklaakarkkeja. Ärsyttää, mutta hyvältähän ne maistuvat.

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Korkea kynnys

Toiset ne lähtee ulkomaille. Egypti on nyt ihan sairaan kova sana.

Hotellit, ihanat hotellit, ja se fiilis. Palvelijat kantavat kuohuvaa juomaa, ja vähän muutakin.
Kerrassaan mahtavaa. Jos ehditään niin käydään pyramideilla.

Sit on näitä jotka unelmoi muutosta ulkomaille. Ne on kerran käyneet Englannissa tai esim. Thaimaassa ja huomanneet, että siellä missä on lämmintä on myös ihania vapautuneita tyyppejä, eli termari-ihmisiä. Ne pysyy lämpiminä. Päivästä toiseen.

Suomalaisethan on aika kummallisia jähmyröitä. Linja-autot eivät paljoa kalpene vankilabusseille. Kalterit ikkunoihin niin oikea fiilis on tavoitettu. Busseista ois ihan sama tehdä vaikka kirjastoja.Niin hiljaista siellä on.

Toiset harkitsevat muuttoa Amerikkaan, koska se on aivan mahtava paikka. Horaatio, isoja rotuaareja, neljän hengen ryhmässä liikuskelevia puheliaita sinkkunaisia... Alaskan hirvet... dollarin superjuusto, mielettömän isoja sileitä rasvaisia ranskalaisia! Vapaudenpatsas... joka sekin taisi olla alunperin ranskalainen... Upea oikeusjärjestelmä, jonne voisi mennä istumaan hampurilaisen ja ranskisten kanssa takapenkille seuraamaan ajankohtaista televisioitavaa oikeusjuttua... "Ne ovat vain aihetodisteita!". Aah. Paitsi viikon päästä, kun ne ehkä snaijaa, että se on vain toinen Suomi, tai Suomi on ehkä vain toinen Amerikka.

Samanlainen karu selli.

Toiset ne tempaisee jo ihan täällä Suomessa. Myyvät kaiken omaisuutensa tai sielunsa kiljaisu.netissä.  Polkevat mielettömän isolla polkupyörällä Oulusta jonnekin etelä-Suomen lämpimään. Tai keksivät junnata minikaivurilla sieltä etelä-Suomesta Kuusamoon. Ehkä ensi kesänä matkaa taitetaan yhdessä, ja jostain löytyy se kolmaskin hullu mukaan. Kuntopyörälläkin pääsee lujaa jos tahtoa on tarpeeksi. Ehdotankin uutena repäisynä auton peräkärryssä olevan minikuntopyörän polkemista kuntopyörän virralla toimivaa lcd-näyttöä katsellessa, laulaen ja  pipoa virkaten. Saatiinpa tähän kirjoitukseen se huonoinkin vitsi. Mutta Ruotsi lyöty multitaskingissa 6-1!

Sitten on meitä, joiden ulko-ovella on mielettömän korkea kynnys. Töissäkin piiloudumme takahuoneeseen, josta asiakas käy meidät, pimennossa suurin pelokkain silmin tiirailevat otukset, noukkimassa ystävällisesti talteen toimiston puolelle. Väittävät olevansa vaarattomia.

Pah.

Toiset meistä tarvivat tuekseen facebook-ryhmää:
"Jos saan ryhmään 100 000 jäsentä, niin ehdottoman melkovarmasti lupaan käydä tänään ehkä kaupassa.".

Saavutuksia, niitähän me ihmiset haemme. Jotain mistä muistaa oma suuruutemme. Jotain millä piilottaa oma pienuutemme. Tähtiin katsoessa sen viimein tajuaa.