Eläimellistä Menoa

Rakkaat ystävät. Tämä on silkkikana:

 

Kaveri löytyi Eläinpuisto Escurialista, jossa käytiin tiistaina pyörähtämässä J:n (F:n)  ja K:n kanssa mutka. Tutut haluavat syystäkin pysytellä tuntemattomina.


Mulla oli tuossa jonkin aikaa sitten aivan hillitön kanakuume. Kuumeet tuntuu menevän kierroksittain niin, että sitä vuoronperään kuumeilee eri olennoista. Kanat ois kova sana, mutta ne on vähän vaikea tähän meijän pihamaalle toteuttaa. Ois mukava pölliä niiden munat. Toiset sanoo, että ne laittaa kattilan kanaemojen päälle, kun ne hermostuu niin paljon siitä munanpöllimissessiosta. Kattila siksi, ettei sitten vaan ite joudu nokittavaks.  Musta se on törkeetä! Ajattelepa jos sut suljetaan metalliin ku sulta viedään skidi omalta pihamaalta. There must be a price to pay.
Ennen pidin erikoisena sitä aitaa  trampoliinissa. Mut ei Suomi oo sen turvallisempi maa kuin muutkaan!


Mentiin eläinpuistoon hyvillä mielin. Päivä oli aurinkoinen, eikä yhtään mitään sen kummempaa pahan enteilyä ollut ilmassa. Portilla meitä odottikin ystävällinen herrasmies, joka otti lippurahoja vastaan ihmisten niitä  ojennellessa.


"Kaks aikuista ja yks lapsi" , sanoo K. siinä hyväntuulisesti.
Ja koska musta tuntuu kamalalta kuvitella olevani aikuinen,  alan mutista höpistä kapinoivani asiasta.

Melkein ehdin laittaa käden eteen ettei tuo lause livahtaisi suustani. Tunnen... itseni... vielä... lapseksi...
 Mut mä luulin, ettei se setä kuulisi.

"Kuka kapinoi?" Mies kumartuu hienotunteisesti pientä Matsutakea kohti. Nolotuksen puna leviää kasvoille:

"Iih."


Olisin ilmeisesti päässyt sisään lastenlipulla. Jos vain olisin valheellisesti myöntänyt etten ole käynyt vielä rippikoulua. Vai tuliko se sittenkin käytyä? Ei tahdo oikein muistaa... On siitä niin kauan aikaa kun oli moiseen mahdollisuus.


Voih, se lämpöinen päivä puistossa. Se luonnon läheisyys ja eläinten läsnäolo. Kiireettömyys ja kauniit maisemat. Keskeltä metsää löytynyt uhanalainen sarvipöllö.

Mitä te tuijotatte?!

Enkä osannut vältellä pallomertakaan vaan päätin ottaa nenästä kiinni ja sukeltaa.
Kyllä tästäkin olisi kuvamateriaalia, jääköön se kuitenkin vielä toistaiseksi arkiston kätköihin.

Puistossa oli yllättävän reipas satsi eläimiä,  oli minipossua, aasia, riikinkukkoa, kakadua. Oli erikoisempia ja tavallisempia karvaisia, kuten kissoja ja kaneja. Viimeisin mun eläinkuumeista onkin ollut nimenomaan kanikuume. Escurial pelasti mut siltä lähes täydellisesti. Niillä oli niin isoja kaneja, että parannuin siitä päivässä.

Mut voi elämä kun ne marsut oli aivan IHANIA.  Oispa saanu siitä söpöimmästä kuvan ennen ku se pakeni hippulat vinkuen paikalta. Elikot oli vaan silleen sopivasti jemmassa, et ne oli tainnu keretä jo erakoitua. :/

Mut yhen kuvan ehin napsasta. Sen toisen paetessa kaveri jääty ihan totaalisesti:

???

                                                                              
 Huh. Kaiken tuon kiertelyn jälkeen sitä oli aika väsyksissä. Samoilin pihalle ja kotiovelle, kaksi askelta eteen... yksi taakse...  varmaan näytti siltä, että sitä oli päivän aikana nautiskeltu vähän muutakin kuin muumilimua.

Mutta ei. Tämä ikä se vain painaa, tai sit lapsi on VERRATEN väsy. Onneksi kotona kuitenkin odotti ne kaikista parhaat kaverit, joiden väliin oli mukava käpertyä nukkumaan.

<3

Sama resepti siis kuin aina ennenkin... Kokemusten kautta voitto kotiin. Rakkautta ja substraalia. Yrttiteetä ja piharatamaa niin kyllä se sitten taas siitä. <3